perjantai 11. syyskuuta 2009

Vielä ehtii järjestää monet rapujuhlat


Rapuneuloista on tullut meidän rapujuhlien must. Hakaneulana muistuttavalla vekottimella on helppo irrottaa pyrstön lihat. Varisinkin isoissa täpläravuissa liha voi olla aika tiukassa. Hämmästyttävää onkin, miten huonosti neuloja on saatavilla. Talven aikana selvittämmekin, voimmeko ottaa niitä myyntiin ensi kesänä.

Erityisen maistuva liemi ravuille syntyy, kun lisää perusohjeiden sokerin määrää. Näyttäisi siltä, että sokeri myös pehmentää täpläravun kuorta, joka syksyä kohti tultaessa kovenee tiukaksi panssariksi. Ravut sopivat hyvin pakastettavaksi kotikonsteinkin ja säilyvät tuoreen veroisina ainakin jouluun asti.


Pimeinä syysiltoina onkin kiva koota ystäviä yhteen ja järjestää rapujuhlat. Erityisen hauskat juhlat syntyvät joulun alla - onhan rapu väriltään kuin luotu joulutunnelmaan. Hauskaa on riittänyt kaikilla, kun kutsussa ei ole mainittu ravuista mitään – pyydetty vain viettämään joulunpunaista iltaa.


Kaupoista löytyy hyviä valmiita rapuja, joten tunnelman voi luoda, vaikka ei itse ravustaisikaan.


Vinkki:
Kokeile paperiserviettien asemasta kattaukseen sopivia keittiöpyyhkeitä – erityisesti sellaisia, joissa on pellavaa, koska pellava imee itseensä kosteutta tuntumatta märältä. Toki kauniit pellavaiset lautasliinat juhlistavat hienosti rapuja ja kaunistavat kattausta.

Monissa rapujuhlaohjeissa neuvotaan varaamaan syöjille vesimalja ja runsaasti paperilautaliinoja. Paperipyyhkeet tarttuvat kastuessaan ikävästi käsiin ja tekevät pöydästä sottaisen näköisen.


Rapukauluri suojaa mukavasti vaatteita, kun ravuista ryystetään hyvää lientä. Kaulurin helmaan ei kannata pyyhkiä käsiä, etteivät vaatteet turhaan sottaannu.


Rapujuhlien jälkeen pellavaiset lautasliinat ja keittiöpyyhkeetkin tulevat normaalissa pesussa tahrattoman puhtaaksi.

Ihanan punasävyisiä syysiltoja!

ToiNaiset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti